Sulje

Ajankohtaista

26.08.2014
Vuorotteluvapaan ehdot muuttuvat 1.9.2014

Vuorotteluvapaan ehdot muuttuvat 1.9.2014

Vuorotteluvapaan ehdot muuttuvat 1.9.2014. Suurimmat muutokset koskevat vapaan edellytyksenä olevan työhistorian pituutta, uutta yläikärajaa ja sijaisen edellytyksiä.

Vuorotteluvapaan uudet ehdot:

  • Työnantaja ja työtekijä sopivat yhteisesti vuorotteluvapaasta. Työntekijän tilalle täytyy palkata työtön työnhakija, mutta työtehtävien ei tarvitse olla samoja.
  • Vuorotteluvapaalle voi jatkossa päästä 16 vuoden työhistorian jälkeen nykyisen 10 vuoden sijasta. Vapaalta ei voi enää jäädä suoraan eläkkeelle.
  • Sijaisen täytyy olla työttömänä vähintään kolme kuukautta 14 kuukauden ajalla ennen työsuhdetta.
  • Työttömyysehto ei koske alle 30-vuotiaita, joiden ammatti- tai korkeakoulututkinnon suorittamisesta on kulunut enintään vuosi. Päivän työttömyys riittää alle 25-vuotiailla ja yli 55-vuotiailla.
  • Vuorotteluvapaan kesto nousee 100 - 360 kalenteripäivään. Jatkossakin uudelle vuorotteluvapaalle voi jäädä oltuaan viisi vuotta töissä.

Jos vuorotteluvapaasopimus on tehty ennen 1.9.2014 ja vapaa alkaa viimeistään 31.12.2014, sovelletaan vielä nykyisiä säännöksiä.

Lisätietoja vuorotteluvapaasta:
TE-palvelut: http://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/loyda_toita/vuorotteluvapaa/index.html
Kela: http://www.kela.fi/vuorottelukorvaus

Tilaa uutiskirje

Ajankohtaiset asiat talous- ja henkilöstöhallinnossa sekä Certian viimeisimät kuulumiset

Tilaa uutiskirje

Ota yhteyttä

Palvelupyynnöt Certialle tehdään Service Desk–
järjestelmän kautta osoitteessa:
https://portti.certia.fi

Vaasa: Silmukkatie 4, 65100 Vaasa
Joensuu: Länsikatu 15, 80110 Joensuu
Vantaa: Teknobulevardi 3-5, 01530 Vantaa
    
info@certia.fi