Sulje

Ajankohtaista

02.11.2018
Katren ajankohtaisia asioita

KATREN AJANKOHTAISIA ASIOITA

Kansallisen tulorekisterin käyttö aloitetaan 1.1.2019. Tulorekisteri on uusi, monen eri viranomaisen yhteinen sähköinen tietokanta, joka kokoaa yhteen ansio-, eläke- ja etuustiedot.

Tulorekisteri helpottaa palkkojen ilmoittamista eri viranomaisille. Työnantajan ei enää tarvitse ilmoittaa samaa palkkatietoa jokaiselle taholle erikseen. 1.1.2019 lähtien työnantajat ilmoittavat maksamansa palkat sähköisesti yhteen paikkaan: tulorekisteriin. Tulorekisterin tietoja käyttävät mm. työeläkelaitokset, Verohallinto, Kela ja Eläketurvakeskus.

Ensimmäisessä aiheessa 1.1.2019 lähtien tulorekisteriin ilmoitetaan tiedot palkoista ja ansiotuloista. Vuodesta 2020 lähtien ilmoitetaan myös eläke- ja etuustiedot.

Tulorekisterin vaikutukset palkansaajille
Palkansaajille tulorekisteri näkyy viranomaisasioinnin nopeutumisena. Esimerkiksi etuuspäätökset perustuvat ajantasaisempaan tietoon eikä paperisia palkkalaskelmia tarvitse toimittaa erilaisten hakemusten liitteenä.

Palkansaajien osalta tulotietojen katselu helpottuu, kun tulotiedot löytyvät kaikki samasta paikasta. Tulosrekisteristä voi myös tilata omia tulojaan koskevan tulosrekisteriotteen, jossa on reaaliaikainen kokonaiskuva palkka-, eläke- ja etuustiedoista.

Siirtymäajan jälkeen (vuodesta 2020) esim. Kelalle ei tarvitse erikseen lähettää tulorekisteriin ilmoitettuja tietoja, kun viranomaiset voivat tarkastaa tiedot suoraan rekisteristä. Tulorekisteri ei poista palkkalaskelmaa eikä tuloveroilmoittamista, vaan nämä säilyvät ennallaan.

Certian käytössä tekninen rajapinta
Certia tulee käyttämään teknistä rajapintaa palkkatietojen ilmoittamiseen Mepcosta Katreen. Teknisen rajapinnan kautta voidaan ilmoittaa kaikkien asiakkaiden palkkatiedot palkanlaskentajärjestelmästä suoraan tulorekisteriin. Certia huolehtii varmenteen hakemisesta ja on yhteydessä asiakkaisiin, mikäli tarvitaan toimenpiteitä valtuutuksien osalta.

Tilaa uutiskirje

Ajankohtaiset asiat talous- ja henkilöstöhallinnossa sekä Certian viimeisimät kuulumiset

Tilaa uutiskirje

Ota yhteyttä

Palvelupyynnöt Certialle tehdään Service Desk–
järjestelmän kautta osoitteessa:
https://portti.certia.fi

Vaasa: Silmukkatie 4, 65100 Vaasa
Joensuu: Länsikatu 15, 80110 Joensuu
Vantaa: Teknobulevardi 3-5, 01530 Vantaa
    
info@certia.fi