Saija Jänkävaara on metsässä kolmen koiransa kanssa.

Pohjoiskarjalaiselle palvelupäällikölle kehittäminen on sydämen asia

Vaihteluun ja nopeisiin tilanteisiin tottunut Saija Jänkävaara on ehtinyt olla mukana kehittämässä mm. Toyotan Suomen pääkonttorille matka- ja ostolaskujärjestelmää sekä toimia konsulttina Nesteelle ja Keskolle. Maaliskuussa hänellä tulee täyteen 10 vuotta Certiassa.

Certian talousjärjestelmien palvelupäällikkö Saija Jänkävaara aloittaa päivänsä aikaisin, mieluiten jo kuudelta, jolloin hän lähtee luonnon keskelle koiriensa kanssa. Sitten hän siirtyy Ilomantsissa sijaitsevan talonsa rantasaunalle, jossa hänen työpisteensä sijaitsee. Työpisteen sijainti kodin ulkopuolella on hänelle tärkeä valinta:

– Rajojen vetäminen on minulle oleellista: näin saan selkeän töiden aloituksen ja lopetuksen. Myös puhelimeni ovat erikseen, jotta voin jättää työpuhelimen tietokoneeni viereen päivän lopuksi, Jänkävaara kertoo.

Tavat ovat opittuja rutinoituneelle etätyöskentelijälle, joka on jo aiemmin urallaan työskennellyt paljon etänä. Ennen Tampereella ja Etelä-Suomessa asunut Jänkävaara kuvailee nyt elävänsä unelmaansa miehensä kanssa järvenrantatontilla, jossa muu elämä tuntuu rauhoittavalta hektisen ja sosiaalisen työn vastapainoksi.  Hän arvioikin päivästään kuluvan noin viisi tuntia eri palavereissa.

– Oikeasti olen vähän erakko, vaikka viihdynkin hyvin ihmisten kanssa töissä. Etänä työskentely ei olekaan poikkeuksellista Certiassa, jossa samassa tiimissä voi työskennellä väkeä eri puolelta Suomea. Silti olen kokenut certialaiset aina hyvin helposti lähestyttävinä ja tuntenut oloni alusta asti tervetulleeksi, kertoo Jänkävaara, joka käy myös säännöllisesti Certian toimipisteessä Joensuussa.

Nopeiden tilanteiden nainen nauttii uusista haasteista

Palvelupäällikkönä hän on vastuussa eri järjestelmäprojekteista, joita tälläkin hetkellä Certiassa on useita meneillään ja joista osa on tullut tänäkin syksynä päätökseen. Alun perin hän tuli Certiaan tiimiesihenkilöksi Joensuun kirjanpitotiimiin. Taustalla hänellä oli juuri päätetyt projektisalkunhoitajan työt Samlinkissa sekä konsultin työt, johon kuului muun muassa prosessikuvauksien laatiminen esimerkiksi Nesteelle ja Keskolle. Sitä ennen hän oli ehtinyt tehdä pitkän uran Toyotalla, jossa hän työskenteli ensin kirjanpidossa, kunnes työnkuva alkoi pikkuhiljaa käsittää enemmän raportointia ja järjestelmiä. Viimeiset neljä vuotta hän vastasi Suomen Toyotan projektitoimistosta, toimi projektipäällikkönä eri projekteissa ja oli kehittämässä yritykselle matka- ja ostolaskujärjestelmää.

– Silloin Toyotalla otettiin käyttöön Euroopan pääkonttorin talousjärjestelmä. Pidin työn vaihtelevasta ja rivakasta luonteesta, ja työnkuvani vaihtuikin neljän vuoden välein, Jänkävaara muistelee.

Toyotalla monessa liemessä marinoitu Jänkävaara tarttuikin tarmolla Certiaan tultuaan uusiin haasteisiin.

– Kun olin ollut neljä kuukautta talossa, ilmoitin, että haluan ehdottomasti mukaan ostolaskuprojektiin. Olen aina tiennyt, että kehittäminen on suuri intohimoni, Jänkävaara kertoo hymyillen.

Muutama vuosi myöhemmin hän siirtyi Certiassa vastaamaan järjestelmistä. Nimitys tuli tuotepäälliköksi ja sen jälkeen hän sai vastuulleen SAP-järjestelmät. Tänä syksynä Jänkävaaran aika onkin kulunut tiiviisti esimerkiksi uuden S/4HANA-järjestelmän koordinoinnissa ja lanseerauksessa. Projektissa on riittänyt vauhtia, mutta se ei ole kehittämisintoilijan tahtia hiljentänyt. Seuraavia isoja projekteja Certiassa ovatkin keväällä lanseerattavat SAP Analytics Cloud ja CATS.

Vapaa-ajalla treenataan agilityä ja ratsastusta

Nopeatempoisen työn vastapainoksi Jänkävaara viettää vapaa-aikaansa muun muassa neljän koiransa kanssa, joiden kanssa hän käy pitkillä lenkeillä luonnon keskellä. Nuorimman koiransa kanssa hän kilpailee epäsäännöllisen säännöllisesti agilityssa – onpa hänellä oma ratakin koiraa varten pihamaalla. Myös tuore harrastus on vienyt hänet mukanaan:

– Uskalsin aloittaa ratsastuksen vihdoin vuosi sitten. Olen aina unelmoinut siitä, mutta en ole koskaan käynyt edes tunneilla. On ollut hauska hypätä aivan uudenlaisten haasteiden äärelle, Jänkävaara sanoo nauraen.

Tilaa uutiskirje